Asettuminen ottaa aikansa

No niin, eiköhän se ole aika tämäkin saada aloitetuksi, nyt kun alkaa asettautuminen tänne Lontooseen hiljakseen olla pulkassa. Eli tänne on tarkoitus kerran viikossa-parissa kirjoitella elämästä vierailevana tutkijana Cass Business Schoolissa; uudessa ympäristössä sitä tapaa olla huomattavasti normaalia tarkkanäköisempi, ja näissä vajaassa kolmessa viikossa on jo ehtinyt havaintoja ja käytännön oppitunteja tulla vastaan varsin mukavasti. Nämä ovat olleet epäilemättä elämäni pisimmät kolme viikkoa moneen vuoteen, ja pääosin positiivisessa mielessä (vaikka omat nikottelunsa tähän on toki mahtunut). Mutta aloitetaanpa tämä blogijuttu vaikkapa keskittymällä näin aluksi tähän asettautumiseen, noin pääpiirteittäin.

Norwegian lennätti minut Lontooseen 28. tammikuuta, ja pienessä maailmassa kun elämme, mahtui tuohonkin koneeseen yksi Mikkeli-kaveri, joten ei tarvinnut matkankaan aikana tylsistyä. Koska olin huomannut asunnon hankkimisen Suomesta käsin olevan varsin hankalaa, olin varannut neljäksi päiväksi airbnb:n Bethnal Greenistä, johon olin tiedustelujeni perusteella ajatellut majoittua. Kokemus oli hyvä, joskin neljä päivää on melko lyhyt aika asunnon löytämiseen, kun samalla pitäisi uuteen työpaikkaankin tutustua. Totesin, että asia on helpointa hoitaa sekä fokusoimalla omaa hakua vastailemalla ainoastaan ilmoituksiin, jotka vaikuttavat mukavien tyyppien kirjoittamilta – agenttien laittamia ilmoituksia en käytännössä edes vilkaissut – että keskittämällä hajauttaminen. Tämä tarkoitti sitä, että lopulta kävin kolmessa näytössä (joista kaksi olisin saanut), ja speedflatmating-nimisessä tapahtumassa, jossa lauma lontoolaisia tapasi baarissa tarrat rinnassa; toisissa tarroissa luki, että henkilö on asuntoa vailla, ja toisilla lapun väri taas viittasi vuokralaisen etsintään. No, lopulta siis päädyin valitsemaan yhden näistä perinteisellä haulla löytämäni huoneen Bethnal Greenistä. Sopivasti tämä huoneisto sijaitsee entisessä council estatessa, joka on varmaankin lähimaiden getoin asuinalue (kuvassa alla).

Niin, itse asunto sitten. No, tällainen kovissa liemissä keitetty nuori aikuinen kun olen, en tietenkään vähästä säikähdä. Katonrajassa ja näköjään myös ikkunan alla lattiarajassa on jonkin verran pintahometta, samoin kuin kylpyhuoneen katossa. Lontoo ilman hometta ei ole Lontoo alkuunkaan. Kämppiksiä on viisi, kaikki italialaisia. Erittäin sympaattista porukkaa, ja ovat käytännössä muuttaneet tänne töihin, koska kotimaassa hommia ei liikaa tarjolla ole. Ikkunoita täytyy pitää auki tasaisin väliajoin, koska muuten ilma ei vaihdu lainkaan, ja usein kotiin saapuessa joka tapauksessa odottaa pienimuotoinen tropiikki. Kuitenkaan asunnossa ei kokolattiamattoa ole lainkaan, suihku toimii erittäin hyvin ja on helppo käyttää, ja omassa huoneessani on iso (ja jopa kohtalaisen mukava) sänky sekä kirjoituspöytä. Vuokra on tänne ihan kohtuullinen, mutta kuitenkin n. 30% Helsingin asumustani korkeampi – ja sikäläinen kämppäni on huomattavasti tätä korkealaatuisempi.

Vuokra täällä tosiaan on korkea, ja toinen kallis asia on julkinen liikenne. Euroissa minulla menisi kutakuinkin satakahdeksankymppiä kuukaudessa, jos käyttäisin julkisia kaikkeen liikkumiseen. Kohtalaisen kattava tuo verkko sentään on. Mutta tästä syystä pyörä on jo ostettu, ja pienen haeskelun jälkeen sopiva kiituri löytyi ihan tuosta naapuriliikkeestä. Vähän kävin toreiltakin pyöriä katsomassa, ja parillakympillä olisi sieltä kohtalainen pyörä irronnut – sellaisella varauksella, että pyörä olisi varastettu. Mieluummin maksoin satasen tästä kiinalaisesta kaupunkiraketistani. Tosin nyt se on joka tapauksessa varastettu, joten uuden hankkiminen on taas edessä (kyseinen murheenkryyni, entinen konkelini, on kuvassa alla - jos joku ajelee vastaan tuon selässä, syötän sille lautasellisen käsikranaattikeittoa).  Pienenä miinuksena tässä kaikessa on, että liikenne täällä on melko kaoottista noin yleisesti ottaen, ja pyörällä isoilla teillä ajaessa ainakin minä tunnen henkeni kohtalaisen uhatuksi jatkuvasti. Etenkin tuossa Old Streetin liikenneympyrässä aamuisin kurkkua kuristaa poliisiotteen lailla.

Kaikki ei kuitenkaan ole kallista. Ruoka on kohtalaisen edullista, ja etenkin ulkona syöminen ja juominen on suorastaan rikollisen halpaa. Pubissa voi hyvin selvitä ruoasta parin (hyvän) tuopin kera alle kymmenellä punnalla. Lounaasta olen maksanut yleensä kolmesta kuuteen puntaan, ja lounaat ovat hyviä, jos vain osaa vähän kysellä kollegoilta (ja katsoa yelpistä) missä kannattaa käydä. Väen määrästä johtuen myös lähialueiden junavierailut eivät ole kovin kalliita (jos varaa etukäteen – junasta ostettaessa mennäänkin ihan VR-hinnoissa), joten kaikenlaisia päiväreissuja on suunnitelmissa. Liikunta on myös omalla kohdallani halpaa ja helppoa – fudisporukka on löytynyt (jotain ihme nopeatempoista pikkupeliä, joka ei ole suurin vahvuuteni, tekuni kun ei ole kovinkaan lähellä tasoa Clarence Seedorf), ohjatut liikuntatunnit maksavat n. punnan kerralta, ja kämppäni vieressä on Victoria Park, jossa lenkkimaastoa riittää.

Ennen kuin tämän ensimmäisen kirjoitukseni lopetan, niin mainitaan nyt vielä tuo pankkiasia. Tosiaan pankkitilin avaamiseen meni yhteensä varmaan 8-10 tuntia, kun useimmat pankit olivat niin vainoharhaisia aikeideni suhteen. Täysin ei selvinnyt, mitä vahinkoa olisin voinut pankeille aiheuttaa, kun minulla kuitenkin oli sertifikaatti maassa asumisestani mukana. Mutta ongelmanahan siis on se, että pankit haluavat tilin perustamista varten osoitteen (varmaan epäilevät jotain rahanpesu-/veronkiertojuttuja), mutta asunnon hankkimista varten usein tarvitsee pankkitilin. Mikäli joku suunnittelee Lontooseen tai Englantiin muuttamista, niin omalla kohdallani vasta kahdeksannessa vierailemassani pankissa, Lloydsissa, minua kohdeltiin potentiaalisena asiakkaana, ja asiakas minusta myös tuli.

Mutta eiköhän tämä ensimmäinen postaus ollut tässä. Paljon täällä on sattunut, joten uutta materiaalia lienee tulossa jo melko pian, mutta epäilemättä hieman erilaisella fokuksella. Tiistaiaamuna lähden pariksi päiväksi Warwickiin, mutta loppuviikosta varmaan jotain taas tänne laittelen.