Reilu viikko on taas edellisestä postista vierähtänyt, ja jonkin verran on ehtinyt taas tapahtua. Tänne lähtiessä ajattelin, että täällä Lontoossa varmaan sitä ns. omaa aikaa ainakin riittää; ehkä vähän kävi jopa mielessä, että saattaa tulla osin yksinäinen puolivuotinen tästä. Vielä mitä, toimettomia iltoja tuntuu olevan vielä vähemmän kuin kotopuolessa. Osin tietysti johtuu tosiaan siitä, ettei täällä tunnu olevan tapana nuhjata kotona siinä määrin kuin kotona (hihhih), mutta ehkä enimmäkseen syistä, että täällä on yllättävän nopeasti tutustunut uusiin ihmisiin, ja että täällä lappaa koko ajan kaikenlaisia kavereita ja tuttuja. Viime viikolla muun muassa täällä kävi eräs ystäväkollega sattumalta parin päivän vierailulla aivan muissa merkeissä, mutta molempina iltoina tuli parilla käytyä. Tulipahan muuten ensimmäistä kertaa elämässäni koettua sellainenkin ihme, että join Fernet Branca –pohjaisen drinkin, joka oli suorastaan huikean hyvä. En uskonut, että Fernet Brancasta saisi juuri muuta hyvää aikaan kuin ehkä muuan Pommin krapulan tapettua.
Viikonloppuna sitä vasten oli ystäväpariskunta vierailulla täällä Lontoossa, ja kävimmekin tämän kunniaksi Kentissä asti viinitilavierailulla maistajaisine kaikkineen. Seitsemää eri viiniä maistelimme, ja siihen päälle vielä oluiden maistelut. Eihän se viinitila mikään hillittömän suuri ollut, mutta itse viini oli ainakin allekirjoittaneelle positiivinen yllätys; valkkareita en edes sinällään ollut aikaisemmin maistamalla maistanut, mutta nyt koettiin sekin. Ja vaikken normaalisti valkoviinien ylin ystävä olekaan, olivat nämä ihan miellyttäviä tuttavuuksia. Kuohut ehkä kuitenkin jäivät parhaiten mieleen, sekä tietysti oluet. Huomautettakoon kuitenkin, että oma viinituntemukseni on aivan olematon, ja taidan tykätä aika paljon ihan sellaisista mehuviineistä. Viinitilan nimi on Chapel Down Winery, ja se sijaitsee Tenterdenissä, Kentissä.
Oli mukava käydä maaseudulla hengittämässä raitista ilmaa ja nauttimassa viineistä. Hieman tosin kokemusta ruostutti se, että ensimmäistä kertaa aikoihin munasin aikataulut oikein kunnolla sinne mennessä, mikä kieltämättä sai veren kiehumaan. Tai itse aikataulua en mokannut, vaan olin asemalla kaksikymmentä minuuttia ennen junan lähtöä. Olin kuitenkin liikkeellä Barclay’s-pyörällä (kaupunkipyörä), enkä yksinkertaisesti löytänyt mistään lähimailta kaupunkipyörätelinettä, eikä pyöräsivuston kartta tietenkään toiminut kännykässäni. Operaatioon meni lopulta viisikymmentä minuuttia, ja ehdin nipin napin yhtä myöhempään junaan kuin kaverini. Sellainen ongelma kuitenkin oli, että kaikkien liput olivat minun hallussani. No, onneksi kavereiden konnari hyväksyi heille lähettämäni kuvat lipuista, ja itse painelin sitten perässä itsekseni. Meinasin jäädä Headcorniin kittaamaan kiukkuuni, mutta hillitsin itseni, ja onneksi päätin mennä viinitilalle.
Vierailuun liittyneiden hyvien ruokailukokemuksien jälkeen sunnuntai-iltapäivällä päädyin taas (melkeinpä jo tapani mukaan) harhailemaan Brick Lanen markkinoille lounaan toivossa. No löytyihän sieltä taas vaikka mitä, ja satuin täysin sattumalta törmäämään erääseen kollegaani, joka oli menossa parin muun kollegani kanssa parille sunnuntaioluelle, ja pyysi minut mukaan. Minulla oli tässä vaiheessa pari tuoppia jo takana tv-jalkapalloiltapäivän jäljiltä, joten valinta oli helppo: mukaan vain. Tästä kehkeytyikin oikein hauska ilta muutamassa eri pubissa, joista yksi paljastui oikeaksi paikallisten oluiden keitaaksi (King’s Arms, varmaan 15 pienpanimo-olutta hanassa). Päädyimme lopulta tähän minun lähelleni the Cameliin, jossa nautiskelimme pie & mash –yhdistelmää, ja satuimme samaan pöytään paikallisen konservatiivipuolueen kunnallisaktiivien kanssa (suhteellisen nuoria olivat). Yllättävän raikasta keskustelua saimme aikaiseksi vähän hankalahkoista lähtökohdista huolimatta, ja näiden kaverien jutut eivät aivan yhtä ummehtuneita olleet kuin kotosuomalaisten nuorten konservatiivien. Olivat mm. sitä mieltä, että rautatieliikenteen yksityistäminen oli ollut virhe, joka on tullut kalliiksi monella tavalla, eli olivat jopa sitä mieltä, ettei yksityistäminen olekaan kaikessa hyvä idea! Mutta mutta, kylläpä hikoilutti seuraavana päivänä funktionaalisessa harjoittelussa.
No, tulipa taas pitkään löpistyä muutaman päivän tapahtumista. Tuosta ilmanlaadusta vielä, maaseudulla hengitysilma oli mukavan raitista, mutta täällä Lontoossa se on kyllä kaikkea muuta. Ei sitä oikeastaan niin kovin hyvin edes muuten huomaa, mutta vielä Suomesta lähtiessä sitruunankeltaisena hohtanut takkini alkaa taittua enemmän jo harmaaksi paikoittain. Myös tässä perusarjessa on ollut vähän hankaluuksia; olen oleskellut pimeässä huoneessa jo pari viikkoa, kun olen unohtanut ostaa uuden lampun. Tai muutaman kerran olen ostanut uuden, mutta aina vääränlaisen. Nyt sain sitten vaihdettua lampun, mutta yllättäen se suurin hankaluus ei ole ollut oma hatara muisti (on sekin asioita hankaloittanut) tai typeryys, vaan lamppujen vaikea ja vaihteleva sijainti kaupoissa; muutaman kerran jäi ostamatta, kun en yksinkertaisesti löytänyt lamppuja kaupoissa, joissa niitä varmasti oli. Eikä ole ainoa kerta, kun on jäänyt tavaraa ostamatta, kun niitä ei vain löydä – jokaisessa kaupassa on aivan erilainen tavaroiden sijoittelu. Jotain hyötyä siis taitaa olla tuosta kotimaisesta duopolistakin, nimittäin ainakin sitä silloin oppii, missä mikäkin tavara suunnilleen sijaitsee. Mutta se siitä, palailen asiaan taas joskus ensi viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti