Kolme viikkoa yhteen juttuun

Puuh, KOLME viikkoa on ehtinyt vierähtää edellisestä päivityksestä. Kiire on ollut kaikenlaisen kanssa. Mitähän kaikkea tässä on kerennyt tapahtumaan. No, aloitetaan vaikka taas yhdestä kohdalleni osuneesta onnenpotkusta. Tai oikeastaan kahdesta, mutta nämä kaksi muodostavat yhden tapahtuman. Pari täkäläistä proffaa nimittäin sattuivat olemaan peräkkäin kissa-/talonvahtia vailla, ja kun molempien kanssa olin ehtinyt jo useammalla oluella käydä ja monia keskusteluja käydä, kysyivät kumpainenkin minua vahtimaan karvakorviaan. Tähän varmaankin vaikuttivat enimmäkseen seuraavat kaksi tekijää: ensinnäkin, molemmat tiesivät aikaisempien keskustelujen perusteella, että minulla on ollut kissoja, ja että tulen moisten otusten kanssa hyvin toimeen, ja toisekseen, omaa asuntohuonettani kutsutaan kollegojeni keskuudessa tuttavallisesti nimellä ”shithole”, joka kääntyy kutakuinkin muotoon paskaluukku. Tämä jälkimmäinen huomio vastaa lukijalle mahdollisesti heränneeseen kysymykseen siitä, kuinka kissavahtina toimiminen on onnenpotku. No, kissat eivät kovin paljon hoitamista vaadi (ja vieläpä pidän niistä), ja pääsin asumaan puoleksitoista kuukaudeksi oikeasti aika mukaviin asuntoihin. Sain siis lomaa (sympaattisista, mutta ajoittain meluisista) italoista, pääsin mukavaan asumukseen, ja sain myös mahdollisuuden tutustua taas uusiin alueisiin Lontoossa (Stoke Newingtonissa sijaitseva Jolly Butchers on muuten huikea pubi, johon kannattaa tulla kauempaakin – tilana paikasta tulee mieleen Siltanen, mutta olutvalikoima on kerrassaan loistava. Ja siis täällä ollaan nytkin!).

Mutta on tässä muutakin tehty kuin rötvätty hiljaisen asunnon sohvalla, sängyllä, ja kylpyammeessa. Tutkimuskuvioiden suhteen päivät ovat edelleen pitkähköjä, mutta antoisia. Olen ehtinyt tässä ajassa jo muutamassa eri kaupungissakin käymään. Neljässä itse asiassa. Vajaat kolme viikkoa sitten ajauduin kuin varkain päiväreissulle Cambridgeen, joka on mahdottoman kaunis, keskiaikaishenkinen kaupunki, jonka juna-aseman pyörävarikko muistuttaa Amsterdamia tai Kööpenhaminaan pyörien määrässään. Siellä taitaakin olla eniten pyöräilijöitä asukasta kohden koko Englannissa. Seuraava vierailu osuikin noin parin viikon taakse, jolloin kävin vierailemassa Essexin yliopistolla Colchesterissa. Törmästin puoliksi sattumalta erääseen konferenssituttuuni, jatkoin tutustumista pariin oman alani tutkijaan, ja sain liudan potentiaalisia lähteitä tämänhetkisille tutkimushankkeilleni. Sain myös kutsun minikonferenssiin Edinburghiin, minkä tietenkin otin vastaan, koska siellä on ollut tarkoituksena käydä joka tapauksessa. Itse kaupunkikin vaikutti varsin viehättävältä lyhyen vierailun perusteella, joskin itse yliopisto on hieman tylsä.

Colchesterin reissun aikana, tai niillä main ainakin, onnistuin saamaan jonkinlaisen flunssan, mikä on kovin harvinaista omalla kohdallani. Varmaankin tämä johtui liian vähistä vaatteista, kevään tullessa kun ajoittain intoutuu pukeutumaan turhankin kevyeen kuosiin. Puolittaista flunssaa jatkuikin yli viikon ajan, mikä teki koko asiasta entistä kummallisemman. Flunssasta huolimatta perheeni (taisin jo tätä alleviivata, mutta siis vanhempani ja nuorempi veljeni olivat vierailulla, ei mikään salaperhe lehtolapsineen) vierailu täällä meni varsin mukavasti hyvän ruoan ja oluiden merkeissä. Kulttuuriakin tuli harrastettua Oopperan kummitus –musikaalin muodossa, ja kolmantena viimeaikaisista ulkopaikkakuntavierailuistani kävimme tutustumassa Oxfordiin pubeineen ja collegeineen. Kävimme Harry Potter –collegessa, eli Christ Churchissa, oikein opastetulla kierroksella, joka oli itse asiassa todella mielenkiintoinen, ja pureutui mm. C.S. Lewisin  Liisa ihmemaassa –kirjan inspiraationlähteisiin. Pubeista tutuksi tuli muiden muassa Tolkienin ja kumppaneiden (mm. juuri C.S Lewis) vanha kantapaikka Eagle & Child, joka tosin on nykyisin osa suurempaa pubiketjua. Seuraavalla kerralla ohjelmassa onkin sitten se pubi, johon kyseinen konkkaronkka meni niinä kertoina, kun olivat liian päissään päästäkseen sisään Eagle & Childiin. Perhevierailun yhteydessä tuli käytyä myös London Eye –maailmanpyörässä, josta kieltämättä sai ihan mukavan perspektiivin Lontooseen.

Vanhempien lähdön jälkeen ehdin harrastamaan yhtenä iltana hieman kulttuuria Barbicanissa, jossa soitti BBC:n filharmoniaorkesteri (tai jotain sinnepäin), ja jonka kapellimestarina toimi Sakari Oramo. Halpaa ja ylevää huvia, joskus näinkin. Viikonloppuna (siis viime viikonloppuna) olikin edessä vierailu Bristoliin ystäväpariskuntani luokse, jotka kestitsivät kaltaistani tutkijan vetelystä vähintäänkin kiitettävästi (mistä johtuukin, että kohdalleni sattuu pelkästään vähintään hyviä kestitsijöitä). Perjantaina illastimme heidän kotonaan, lauantaina kävelimme ympäri Bristolia ja kävimme kaupungilla illastamassa, ja sunnuntaina minua kyydittiin ympäri Cotswoldseja pienissä, viehättävissä englantilaiskylissä. Noita kyliä olisi mukava päästä koluamaan enemmänkin, vaikka kesällä vilske lienee melkoinen, koska nytkin (harvinaisen upeana maaliskuisena sunnuntaina) yksi kylistä (Bourton on the Water, mikäli oikein muistan) oli aivan täynnä paikallisturreja. Bristol itsessäänkin oli todella kiva, Lontooseen nähden suhteellisen kompakti kaupunki, jossa nähtävää riitti (allekirjoittanutta viehätti etenkin kaupungista kotoisin olevan Banksyn sieltä täältä löytynyt taide). Myös Englannin reissun tähän mennessä parhaat falafelit löytyivät Bristolista, sille peukuttelua ihan erikseen.

Tässä varmaankin oli suurin piirtein erittäin leveällä pensselillä viime viikkojen suurimmat (mainitsemisen arvoiset) kommellukset. Tulevana viikonloppuna ei olekaan ohjelmassa mitään aikataulutettua (mikä on varsin mukavaa), mutta muutto seuraavaan kissakämppään on edessä. Seuraavina viikonloppuina onkin sitten tiedossa vierailuja tänne muiden toimesta, ja paikallismatkailua omasta toimestani.

Sivuhuomatuksena vielä, kävin kiinnostavan lyhyen keskustelun yhden italokämppikseni kanssa omassa asunnossani lyhyesti vieraillessani. Salvo toimii ravintolakokkina Lontoossa (myös eräs toinen kämppikseni, tämän Salvon huonekämppis Lorenzo, on ravintolakokki). Tämä kertoi, että hänen normaalityöpäivänsä on kaksiosainen ja alkaa kymmenen aikaan aamupäivällä, jonka jälkeen lounasajan jälkeen on pari tuntia ”hyppytuntia” (jolloin hän käy yleensä salilla), jonka jälkeen työt kestävät taas kymmeneen illalla. Viikonloput ovat vapaita, koska ravintola sijaitsee Cityssä, jossa useimmat ravintolat eivät ole viikonloppuisin auki (koska siellä ei asu juuri kukaan, mutta pankkiirit käyvät siellä töissä). Ei mikään unelmatyö työaikojen puolesta, voisi sanoa (luultavasti siis palkkaan nähden – vaikka Salvo onkin Cityssä töissä, ei hän varmaankaan tahkoa rahaa pankkiirin lailla). Italiassa kuulemma tilanne kuitenkin oli merkittävästi huonompi verrattavassa työssä. Rahaa jäi käteen huomattavasti vähemmän kaikkien kulujen jälkeen (aika hyvin, ottaen huomioon Lontoon asuinkustannukset; veikkaisin Salvon maksavan vuokraa n. 400-500e kuussa), ja vapaapäiviäkin on yksi enemmän, sillä Italiassa Salvo sai pitää vain yhden vapaapäivän viikossa. Tämä iloinen veikko ei ainakaan kovin hyvin sovi (perus?)suomalaiseen mielikuvaan laiskasta eteläeurooppalaisesta.